Palvelemme NeoLife-tuotteista tai liiketoiminnasta kiinnostuneita kautta Suomen

Ota yhteyttä

Asenne ratkaisee aina! Tämä lausahdus on jo vuosikymmeniä ollut osa arkikieltä täällä Suomessakin. Sitä käyttävät myös yritysgurut ympäri maailmaa, kun haluavat auttaa uusia yrittäjiä heidän yritystoimintansa alkutaipaleella.

 

Verkostomarkkinointia kohtaan riittää erilaisia asenteita. Osalle sana on "punainen vaate", mutta osalle se tarkoittaa lisäansioiden hankkimista, eräille se on unelmien toteuttamisen symboli. 

 

Kullakin meistä on asenteita eli juurtuneita tunteita, jotka syntyvät kokemusten, uskomusten, ennakkoluulojen, pelkojen, kasvatuksen, kaveripiirin ja vuorovaikutuksen perusteella. 

 

Haluamme rakentaa myönteistä kuvaa ja asenteita  yrittäjyyttä sekä verkostoitumiseen perustuvaa liiketoimintaa kohtaan. Kaikki liiketoiminta on loppujen lopuksi verkottumista.

 

Palvelemme NeoLife-asiakkaita ja jälleenmyynnistä kiinnostuneita Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla, Hämeessä, Pirkanmaalla ja muuallakin Suomessa. Ota yhteyttä, niin katsotaan sinulle sopiva tapa NeoLife-tuotteiden parissa! 

NeoLife on alunperin amerikkalainen yritys, joka on perustettu jo 1950-luvulla ja joka tuli Suomeen 1990-luvun alussa pahimpaan lama-aikaan. Tuolloin ajatus uudenlaisesta riskittömästä liiketoiminnasta oli Suomessa mahdottomuus, ja hämmennys oli valtava.

 

Hurja määrä ihmisiä oli työttöminä, yrittäjiä oli joukoittain konkurssissa, joten maaperä verkostomarkkinoinnille oli valmis. Sadat menestyivät loistavasti, suuri joukko sai elämänsä ja taloutensa kuntoon. Osalle yrittäjyys verkostomarkkinoinnissa ei sopinut lainkaan, mutta iso osa heistä jäi NeoLife-tuotteiden käyttäjiksi - tuotteista ei haluttu luopua.

 

Asenne ratkaisee, olipa työ tai ura millä tahansa toimialalla. Arvojen on myös oltava kohdallaan. Kaikki hyvä luodaan rehellisyydellä, luotettavuudella ja ahkeruudella. 

 

Autamme Sinutkin alkuun NeoLife-liiketoiminnassa, haluatpa kokeilla kykyjäsi verkostoitumiseen perustuvassa liiketoiminnassa tai luoda uuden tulolähteen ja elämäntyylin itsellesi.

 

Muista, että aina on hyvä hetki aloittaa. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Jokainen meistä voi menestyä omalla tavallaan

Menestyminen takoittaa ihmisille eri asioita. Kyse on elämäntavasta, jonka haluaa itselleen luoda. Ihmiset eivät välttämättä elä sellaisessa ympäristössä, missä haluaisivat, mutta voivat "haaveilla siitä toisenlaisesta unelmasta". Tunnet olevasi turvassa silloin, kun elämäntyylisi on Sinulle sopiva.

 

Lifestyle tarkoittaa elämäntapaa, joka muodostuu siitä, mikä Sinulle on nyt tuttua ja turvallista, mistä olet tottunut ostamaan vaikkapa vaatteesi, minkälaista ruokaa syöt, minkälaista asumismuotoa arvostat, miten käyttäydyt, missä piireissä liikut ja niin edelleen. Lifestyle on sitä, minkälaiseksi olet elämäntyylisi kaikkine osa-alueineen muovannut.

 

NeoLife on ollut monille elämäntapa ja keino saavuttaa sellainen lifestyle, josta on haaveillut. Lue blogistamme ihmisistä, joille NeoLife-tuotteiden jälleenmyynti ja verkostomarkkinointi ovat tapa ylläpitää ihmissuhteita ja tarjota positiivisia kokemuksia käyttämiensä GNLD NeoLife -tuotteiden kautta.

Tutustu blogiimme

NeoLife-tuotteilla on suotuisa vaikutus elämänlaatuun

Kolmenkymmenen toimintavuoden aikana NeoLife-tuotteista tunnetuimmaksi on Suomessakin tullut Super 10 -yleispuhdistusaine. Aikoinaan sitä kutsuttiin "Goldenin Super 10:ksi" tai "GNLD Super 10:ksi".  Tämän legendaarisen yleispuhdistusaineen suosio on edelleen vankkumaton, sillä se on mäntyöljypohjainen tiiviste, joka "irrottaa lian kuin lian", mutta on samalla riskitön luonnolle.

 

Edellisen lisäksi kysytyimpiin NeoLife-tuotteisiin kuuluvat tärkeimmät lisäravinteet, kuten hitaasti imeytyvä luontainen All C -vitamiinivalmiste, vatsavaivojen helpottaja Acidophilus-maitohappobakteeri, Kal-Mag- ja Magnesium-mineraalivalmisteet, Formula IV -moniravinnevalmiste sekä Betaguard-solusuoja. Näitä tuotteita asiakkaamme haluavat ostaa ja käyttää - uskollisimmat ovat käyttäneet siitä alkaen, kun Neolife tuli Suomeen.

 

Kerromme mielellämme lisää kaikista NeoLife-lisäravinteista ja muista tuotteistamme, joita on melkoinen määrä. Uutuustuotteemme on Resp-X, yrttivalmiste, joka on suunniteltu varta vasten hengitystä tehostamaan. Suosio on ollut suuri.

 

Kysy lisää tuotteistamme tai Jälleenmyyjän hinnoista, jolloin voit ostaa tuotteitamme edullisemmin tukkuhintaan ilman liiketoimintapakkoa.

Lue myös NeoLife-tuotteista ja verkostoitumisesta

Lisäansioita riskittömästi NeoLifen avulla

Voisitko itse harkita lisäansioiden hankkimista liiketoiminnalla, jota voit tehdä kotoasi käsin ja jossa ei ole käytännössä riskejä, joita tavanomaisessa liiketoiminnassa on?

 

Yritystoiminnan riskit liittyvät suuriin investointeihin, kuten koneisiin, kiinteistöihin, ohjelmistoihin ja moniin vastaaviin, joihin tarvitaan alkupääomaa, yleensä lainaa.

 

NeoLife-liiketoiminnassa tarvitaan vain tietokone, sähköposti, puhelin ja minimissään aloitusmaksu, joka sekin on vain muutamia kymppejä. 

 

Muutoin verkostotoiminta on suosittelua: jotkut asiakkaat tarvitsevat NeoLife-tuotteita ja jotkut lisäansioita kasvaviin elinkustannuksiin. 

 

Olipa ihmisen tarve terveyteen tai talouteen liittyvä, tarjoaa NeoLife kumpaankin ratkaisun.

 

Ota yhteyttä, niin kerron NeoLife-liiketoiminnan mahdollisuuksista lisää!

Työtä tarjolla – lue lisää!

Ahaa-oivalluksilla onnistumisiin

Elämme erittäin murheellisia aikoja, jotka vaikuttavat ihmisten tunteisiin kielteisellä tavalla. Moni meistä lamautuu, koska maailma tuntuu olevan monenlaista hulluutta täynnä. Silti pitää jaksaa elää ja asennoitua tulevaisuuteen positiivisin mielin. Tuttuja tunteita, eikö totta?

 

Ihmiset haluavat ajatella käytännöllisesti, tehdä järkeviä ratkaisuja ja viedä elämäänsä eteenpäin kohti tuntematontakin tulevaa. Tarvitaan vahvaa uskoa, toiveikkutta ja tahtoakin. Voimaa saamme lähellä olevista rakkaistamme ja ystävistämme. Emme saa lannistua minkään vastuksen edessä. Tarvitsemme ahaa-oivalluksia. Tarvitsemme selkeän vision, jota kohti kulkea.

 

Muistakaamme, että maailma on aina ollut erilaisia sotia täynnä. Silti ihmiset ovat tehneet onnistumisia elämässään ja liiketoimissaan. Miksi emme käyttäisi tätäkin aikaa hyödyksemme, sillä nyt jos koskaan on oikea aika tehdä muutoksia kohti parempaa.

 

Optimisti ei pety, kun uskoo itseensä ja mahdollisuuksinsa!

 

Ota yhteyttä jo tänään, niin kerron tarkemmin NeoLife-jälleenmyynnin mahdollisuuksista!

Haluamisen vai tarpeiden aikakausi?

 

Viimeiset 20 vuotta ovat olleet taloudellisen kasvun aikaa. Ihmisten elämä on rakentunut taloudellisesti suotuisaksi, kuluttaminen on lisääntynyt voimakkaasti. On haluttu hankkia sitä ja tätä, joten näitä haluamisten kohteita on hankittu tukemaan valittua elämäntapaa. 

 

Halu eroaa tarpeista merkittävällä tavalla. Tarpeet ovat välttämättömyyksiä, joita on pakko saada taloudellisista olosuhteista riippumatta. 

 

Rahan ansaitseminen, terveys sekä puhtaus ja hygienia ovat kaikki ehdottomia tarpeita, joista olemme riippuvaisia joka ikinen päivä. Näissä tarpeissa Neolife voi auttaa Sinuakin.

 

Ota ihmeessä yhteyttä jo nyt, niin käydään yhdessä läpi mahdollisuuksia saada lisäansioita NeoLifen avulla - Sinun tarpeidesi mukaisesti!

  Sivuston tekstit (C) Copyright 2022 Textor tmi ja Asenne Ratkaisee

Kysy lisätietoja